Huomasin pian Hulin meille tultua, että kaupunkikoiran ulkoilutus on taitolaji. Alkuun menin sen kanssa luonnonmenetelllä eli hihna kaulaan ja menoksi. Kohta huomasin, että menomme herätti negatiivista huomiota. Ohitukset olivat pullonkaula. Siinä missä vastaantuleva koira omistajineen liukui tyylikkäästi ohi pää pystyssä ja aivan kuin Hulia ei olisi ollutkaan, minä pitelin pää punaisena Hulia , joka riuhtoi koko nuoren koiran voimallaan päästäkseen toverinsa luo. Mikä vielä pahempi, se saattoi alkaa haukkua ja rähistä jo kaukaa.
Muutaman kerran kaaduttuani sen kanssa ajattelin, että Anton saa hoitaa ulkoilutuksen .
Sittemmin olen lipsunut tästä päätöksestä. Koska tykkään kävellä koiran kanssa ulkona, otan Hulin päivittäin, jos siihen on mahdollisuus, ja lähdemme joko koirapuistoon tai muuten lenkille . Ajattelen että on vain kestettävä tämä häpeä, kuten moni muukin asia elämässä.
Anton on kouluttanut Hulia niin, että isännän ollessa mukana ohitukset sujuvat. Olen ollut huomaavinani, että minäkin olen pikkuisen hyötynyt Antonin tekemästä työstä.
Uneksin päivästä, jolloin voin lähteä Hulin kanssa ulos yhtä rennosti kuin voin lähteä itsekseni kävelemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti