Lääkärissä

Hulin ottaessamme olimme jokseenkin varmoja, että se sekarotuisena rescue- koirana on oikein terveensorttinen. Onhan se oppinut kestämään yhtä sun toista.

Hulin vatsavaivat tulivatkin sitten yllätyksenä. Alkuun ne menivät sen piikkiin, että se on stressaantunut uudesta ympäristöstään. Nyttemmin näyttää siltä, että se on herkkävatsainen. Sillä on stressivatsa kuten emännälläänkin. Lisäksi epäilen, että se saa aina silloin tällöin tartunnan koirapuistossa, jossa vierailemme ahkeraan.

Lääkärit ovat kalliita, se tiedetään. Ei ole myöskään vakuutusta. Vatsan lisäksi silmä on tulehtunut useamman kerran.

Ripuli on juoksuttanut meitä lääkäriin, varsinkin silloin kun se  on yltynyt pahaksi. Silmä on tietysti aina hoidettava lääkärissä. Olen itse ensimmäisenä tilaamassa lääkäriä, ettei vain Hulin tarvitsisi kärsiä.
Anton välillä tuhahtelee äidin huolille. " Elämässä on aina myös epämukavuutta ", hän saattaa todeta ykskantaan kun olemme lenkillä ja selitän miksi yritän tehdä Hulin olon mahdollisimman mukavaksi. Selitän ja selitän Antonille, että haluaisin Hulin aina olevan tyytyväinen ja iloissaan. Itse asiassa pelkään, että se on usein esim pitkästynyt.

Kerran Anton katsoi minua melkein suuttuneena ja sanoi: Kuulepas, Hulilla on paljon paremmat olot kuin koirilla keskimäärin. " En tiedä mihin hän havaintonsa perusti, mutta päätin sulkea suuni aiheesta ainakin vähäksi aikaa. Onhan totta, että ajattelen Hulin ajatusten kulkevan vähän kuin ihmisen lapsella. Niinpä en esim pysty järjestelmälliseen koiran kouluttamiseen , sillä milloin tulee minkinlainen säälinpuuska, joka estää napakan johdonmukaisuuden.

Lääkärikäynnit ovat onneksi sujuneet yleensä hyvin. Huli antaa tutkia itseään. Olen silti aina kamalan jännittynyt näillä käynneillä, ja jälkeenpäin väsynyt tyyliin " Huh huh, onneksi se nyt on ohi..."